Viime kirjoituksesta on hurahtanut jo kolme viikkoa. Tässä välissä olen ehtinyt sairastaa kaksi flunssaa ja viettää loistavan viikon Kilpisjärvellä lumisissa maisemissa. Sairastelusta ei sen enempää, mutta talvilomaa täytyy hehkuttaa muutamalla sanalla.
Lapin reissun tunnelma alkaa jo siitä, kun Helsingistä pääsee matkaan kohti pohjoista. Yleensä kulkuvälineenä on ollut yöjuna, mutta tällä kertaa mentiin bussilla koska kyseessä oli järjestetty reissu. Hurjat 17 tuntia kestäneen mutta yllättävän hyvin sujuneen matkan jälkeen pääsimme perille Kilpisjärven perinteikkäälle Retkeilymajalle eli Retkulle. Kamat huoneeseen ja vaatteiden vaihto, ja saman tien aurinkoisille hangille testaamaan lumikenkiä. Olen kerran aikaisemmin lyhyesti kokeillut kyseistä lajia, mutta nyt pääsin ihan kunnolla tarpomaan hankeen. Se oli aivan superhauskaa! Puuterilumessa eteneminen vaati kyllä hieman kuntoa, eikä vauhti ollut päätä huimaava, mutta ei sinne rinteille matkaa lähdetäkään mittaamaan. Lumikenkien ilo on, että niillä pystyy liikkumaan vaikka millaisessa maastossa, ja apuna syvässä hangessa olivat myös isosompaiset sauvat.
Lapin kevättalvi näytti parhaita puoliaan: joka päivä paistoi aurinko, tuulta ei ollut ollenkaan ja pakkastakin vain nimeksi. Valitettavasti jouduin pitämään muutamia välipäiviä flunssan takia, enkä siksi uskaltanut lähteä koittamaan vaativia nousuja tunturiin suksien kanssa. Onneksi tasaisempaakin maata löytyi Kilpisjärven jäältä, jota pitkin hiihtelimme muun muassa Kolmen valtakunnan rajalle. Kyseistä rajaa on sanottu jossain maailman rauhallisimmaksi rajaksi, ja sitä se varmaan onkin :) Sulassa sovussa otimme valokuvia norjalaisen retkiporukan kanssa vuorotellen. Paluumatkalla pääsimme nauttimaan evästauosta Ruotsin puolen Koltaluoktan päivätuvalla, joka oli retkeilijöiden käytössä Suomen puolen Kuohkimajärven tuvan ollessa remontissa. Tunnelmallisen kamiinan lämmössä oli mukava siemailla kuumaa mehua.
Jossain muualla Suomessa naapurimaan fasiliteettien lainaaminen saattaisi kuulostaa jopa hieman erikoiselta, mutta Kilpisjärven rajaseudulla Suomen, Ruotsin ja Norjan välinen kanssakäyminen on aina ollut luontevaa. Ihmiset ovat eläneet kuin rajoja ei olisikaan, poroja on laidunnettu siellä missä on ollut sopivat maastot ja puolisoita on haettu naapurimaan puolelta. 1940-luvulle asti kylässä eli vain kaksi perhettä, mutta seudulla on aina liikkunut tutkijoita, kauppiaita ja poromiehiä. Kuulimme tarinoita seudun historiasta, ja on todellakin kiehtovaa ajatella että noinkin syrjäinen Suomen kolkka on todellisuudessa ollut kaikkea muuta kuin autio erämaa.
Toisaalta sitä autiota erämaatakin löytyy noilta suunnilta riittämiin, ja sehän meitä turisteja seudulle vetää. Käsivarressa voi tehdä vaikka useamman viikon vaelluksen näkemättä juuri ketään muuta matkalla. Olen käynyt Kilpisjärvellä kesällä useammankin kerran, tosin en ole varsinaisesti vaeltanut siellä. Nyt olin maisemissa ensimmäistä kertaa talvella, se oli erilainen mutta hieno kokemus. Oma kantti ei kestäisi lähteä vielä talvivaellukselle, mutta ohjatut päiväretket ovat kiva tapa saada tuntumaa tunturihiihtoon. Harkitsen jo seuraavaa reissua ensi keväälle, jospa silloin flunssakaan ei vaivaisi.
Viikon loppua kohti olo parani sen verran, että päätimme kipaista lumikengillä Saana-tunturin päälle. Huipun korkeus on 1029 metriä, ja nousua on Kilpisjärven pinnasta 556 metriä. Kipuamiseen meni pari tuntia, mutta maisemat olivat sen arvoiset: aurinko paistoi (edelleen) ja pääsimme ihailemaan Ruotsin puolen 1400-metrisiä huippuja, jotka kohosivat pilvien yläpuolelle lännessä. Kaunista!
Saanalle on piilotettu myös geokätkö, mutta se jäi jonnekin lumen alle odottelemaan parempia etsintäolosuhteita, kun lähdimme alaspäin. Alamäessä lumikenkien hauskuus tuli todella esille: niillä oli leppoisaa liu'utella jyrkässäkin rinteessä, kun puuterilumi jarrutti juuri sopivasti. Reidet eivät rasittuneet ollenkaan niin paljon kuin normaalisti kengillä alamäkeen kävellessä. Sauvoista oli tietysti hyötyä tasapainottelussa. Alaspäin tultiinkin paljon nopeammin, vain reilussa tunnissa. Ilma alkoi hieman pilvistyä, joten oli sopiva aika päättää onnistunut lomaviikko. Kävimme vielä hiihtelemässä viimeisen pikku lenkin, ja suuntasimme saunan kautta kohti päivällispöytää.
Lapin luonto ja tunnelma hurmaavat joka kerta. Maiseman avaruus ja yksinkertainen päivärytmi irrottavat tehokkaasti etelän kiireistä. Tarvitsee huolehtia vain siitä että päällä on tarpeeksi vaatetta ja repussa sopivasti evästä. Saa nauttia maisemista ja hiljaisuudesta, oli sitten kesä tai talvi. Kaipa tämä pohjoisen kaipuu on jossain geeneissä, kun vanhemmatkin ovat noissa maastoissa retkeilleet. Sen verran alkoi kyllä vaellusvarvasta kutkuttamaan, että eiköhän sitä ensi syksynä taas oteta rinkka selkään...
Viikko 14: (flunssaa)
Ma: -
Ti: salitreeni / 1 h
Ke-Su: -
Liikuntaa yhteensä: 1 h
Viikko 15:
Ma: tanssikurssi / 2 h
Ti: -
Ke: kiipeily / 2 h 15 min
To: -
Pe: -
La: lumikenkäily / 1 h 30 min
Su: -
Liikuntaa yhteensä: 5 h 45 min
Viikko 16:
Ma: -
Ti: lumikenkäily / 2 h 30 min, hiihto / 1 h 30 min
Ke: hiihto / 3 h
To: -
Pe: lumikenkäily / 3 h 15 min, hiihto / 1 h
La: -
Su: -
Liikuntaa yhteensä: 11 h 15 min
