Olin viime viikonloppuna ensimmäisellä kunnon melontaretkellä kaverin kanssa. Suunnaksi otettiin Repovesi, koska alue sopii hyvin aloittelijoille. Vuokrasimme kajakit Kuutin Kolosta, ja saimme kaikin puolin erinomaista palvelua.
Ajankohta päätettiin hyvissä ajoin, joten sääennusteita ei paljon auttanut murehtia. Eikä niissä paljon murehdittavaa ollutkaan, koska osuimme ehdottomasti kesän helteisimpään viikonloppuun. Aurinko porotteli laineille, eikä tuulta ollut kuin nimeksi - ensiluokkainen joskin hieman hikinen melontasää.
Aloitimme retken Lapinsalmelta. Ennen vesille lähtöä kävimme katsomassa Lapinsalmen riippusillan. Saimme nyssäkät ja pussukat pakattua kajakkeihin, ja tarkoitus oli mennä yöksi Määkijään. Pieni telttailualue oli ihan täynnä, joten palasimme samaa reittiä takaisin ja pystytimme leirimme sen sijaan Kapiaveden tulipaikalle. Sielläkin oli muutama teltta, mutta mahduimme hyvin sekaan. Paikka oli kaunis, ja illan tummetessa ihastelimme kalliorannan mäntyjen välistä pilkottelevaa kuutamoa. Hyttysiä ei ollut ihme kyllä juuri ollenkaan. Makkara paistui iltapalaksi nuotiolla.
Aamulla ensi töikseni menin aamu-uinnille. Vesi oli suunnilleen yhtä lämmintä kuin ilmakin, ihanan virkistävää. Keittelimme aamupuurot trangialla ja pakkailimme kamppeita. Mikään kiire ei ollut, lähdimme liikkeelle puolenpäivän aikoihin.
Suuntasimme Lapinsalmen läpi ja muutaman saaren välistä pohjoiseen. Vauhti oli rauhallinen, mutta toisaalta välimatkatkin lyhyitä. Ihastelimme lumpeita ja sukeltelevia vesilintuja. Jossain vaiheessa huomasimme olevamme lähellä Karhulahtea, joten kävimme varaamassa itsellemme telttapaikan illaksi. Laiturissa oli muutama muukin kanootti parkissa, ja paikalla turistiryhmä eväs- ja uimatauolla.
Teltan pystytyksen jälkeen meloimme lounaalle Kuutinkanavaan. Kävelimme vanhan tukinuittorännin viertä kaivolle täydentämään vesivarastot. Kuutinkanavan ohi olisi voinut myös kantaa kajakit Tervajärvelle, mutta emme jaksaneet alkaa urheilemaan ilman kanoottikärryä. Saimme myös vinkin mennä melomaan Hirvenpäänojalle, mutta se taas oli hieman liian kaukana senhetkiseen sijaintiimme nähden.
Emme siis voi kehua kerätyillä kilometreillä, mutta toisaalta helteinen keli oli hitaasta vauhdista huolimatta yllättävänkin uuvuttava. Kävimme vilkaisemassa Löppösen luolaa ja kiersimme vielä katselemassa lähiympäristöä (paarmoja kimpustamme huitoen). Sen jälkeen tuntui hyvältä idealta meloa takaisin Karhulahteen iltapäiväuinnille.
Uinnin ja laiturilla lekottelun jälkeen otimme ruuanlaittovälineet mukaan ja lähdimme iltakävelylle Olhavanvuorelle. Laskeva aurinko väritti kallion punertavaksi, kun istuimme kanakeittopäivällisellä kauniissa maisemassa. Alhaalla joku souteli kiipeilyseinän viertä, ehkä uusia reittejä tutkaillen. Edes hyttyset tai paarmat eivät häirinneet oloamme.
Auringon laskiessa palasimme Olhavan kaivon kautta Karhulahteen perinteiselle iltakaakaolle. Hyttysetkin olivat kaivautuneet koloistaan, joten me kaivelimme Offia laukusta. Meidän lisäksemme leirissä oli vain yksi yksinäinen kulkija, jonka kanssa jutustelimme illan pimetessä.
Yöllä heräsin, kun ukkonen jysähteli ja sade ripsi teltan kattoon. Vaikka olimme ihan suojassa, niin telttakankaan ja suljettujen luomienkin läpi välähtelevät salamat ja jytinä saivat silti varuilleen. Nukahdin kunnolla uudelleen vasta kun rintama heikkeni parin tunnin päästä.
Aamulla katselin säätiedotusta, ja uusista ukkosista varoiteltiin iltapäiväksi. Kuivasimme teltasta enimmät kosteudet ja pakkasimme kamppeet, jotta emme jäisi mahdollisen ukkoskuuron armoille. Aamiaisen jälkiä siivotessa ripsahti niskaan muutama tippa vettä, mutta sen enempää ei sitten lopulta tullut.
Tuuli oli hieman kovempi kuin edellisenä päivänä, mutta onneksi myötäinen. Aurinko meni pilveen, mikä oli oikeastaan ihan mukavaa kun lämpötila nousi lähes kolmeenkymmeneen asteeseen. Ihastelimme rantoja koristavia kesämökkejä - tuollaisen kun saisi!
Meloimme palauttamaan kajakit Kuutin Kololle, missä ystävällinen isäntäväki tarjosi meille vielä pullakahvit. Sitten olikin aika lähteä bussilla kohti kotia.
Ensimmäinen melontaretki oli siis varsin leppoisa, mutta toisaalta juuri sellainen mukavan rento, millainen sen pitääkin olla. Nyt pystyy hieman arvioimaan omaa melontakuntoa, osaa varmasti rantautua sekä rantaan että laiturille, ja tietää kuinka paljon tavaraa kajakkiin mahtuu.
Odotan malttamattomana seuraavaa seikkailua!
Viikko 30:
Ma: -
Ti: -
Ke: puistojumppa: kuntopiiri / 1 h
To: -
Pe: melonta / 1 h
La: melonta + kävely / 3 h 30 min + 1 h
Su: melonta / 1 h 30 min
Liikuntaa yhteensä: 8 h
tiistai 31. heinäkuuta 2012
maanantai 23. heinäkuuta 2012
Tanssijalan vetreytystä
En ehtinyt ennen lomaa päivitellä liikuntapäiväkirjaakaan. Kesäkuun viimeinen viikko meni melko tyypillisissä kuvioissa, kävin parilla lenkillä ja kerran kiipeilemässä. Puistojumpat peruuntuivat sateen ja liian vähäisen kävijämäärän vuoksi. Viime viikolla oli melko sama kuvio, mutta loppuviikko oli vaihteeksi tanssipainotteinen.
Torstaina oli dancehall-tiiviskurssi. Olen jonkin verran aiempien ohjaajakoulutusteni yhteydessä tanssinut dancehallia, mutta oikeastaan innostuin siitä enemmän vasta kun näin videota yhden suosikkiohjaajani dancehall-tunnilta. Sitten oli ihan pakko mennä itsekin veivaamaan!
Dancehall on kotoisin Jamaikalta, tosin viime vuosina se on "modernisoitunut" ja levinnyt muuallekin. Tunnetuimpia artisteja tällä hetkellä on Sean Paul, jonka hittiä She Doesn't Mind soitetaan täälläkin aika aktiivisesti radiossa.
Dancehallille on tyypillistä aika, hmm, rohkea liikekieli :D Toki täällä Suomessa ollaan ehkä hieman vaatimattomampia, ja jokainen voi tanssia tyylillään. Löysin hyvän kuvauksen lajista Ylioppilaslehden sivuilta.
Tässä videossa puolestaan näkyy hyvin tyypillistä dancehall-koreografiaa.
Viikonloppuna suuntasin Tampereelle Fest Afrika -festareille. Sinne oli taas saatu hyviä bändejä ja artisteja, joten autenttista tunnelmaa riitti. Osallistuin lauantaina tansanialaisen opettajan vetämään ndombolo-työpajaan. Extra Bongo -bändin kanssa esiintyvä Super Nyamwela opetti meille pätkän heidän lavakoreografiastaan, hauska kokemus eikä sarjakaan yllättäen ollut liian vaikea. Ndombolo on Afrikan tämän hetken ehkä suosituin tanssityyli, joka pohjautuu alun perin soukous-musiikkiin.
Valitettavasti itse missasin kyseisen bändin keikan, koska en jaksanut bilettää kahtena iltana niin myöhään. Näin jälkeenpäin harmittaa, koska meno oli kuulemma loistava! Mutta mutta, sama bändi esiintyy keskiviikkona Helsingissä, joten ehkä kaikkea ei ole vielä menetetty...
Toisena iltana onneksi näin Awilo Longomban keikan, joka valitettavasti äänentoisto-ongelmien vuoksi jäi ilmeisesti hieman aiottua lyhyemmäksi. Meno oli silti aivan mahtava ja yleisön keskuudessa fiilis korkealla, koska Awilo on yksi kaikkien aikojen suosituimmista soukous-artisteista. Hetken aikaa saattoi kuvitella olevansa jossain muualla kuin Tampereella :)
Viikko 29:
Ma: kävelylenkki / 1 h
Ti: kiipeily / 2 h
Ke: kävelylenkki / 1 h 45 min
To: dancehall / 2 h
Pe: -
La: ndombolo / 1 h 30 min
Su: -
Liikuntaa yhteensä: 8 h 15 min
Torstaina oli dancehall-tiiviskurssi. Olen jonkin verran aiempien ohjaajakoulutusteni yhteydessä tanssinut dancehallia, mutta oikeastaan innostuin siitä enemmän vasta kun näin videota yhden suosikkiohjaajani dancehall-tunnilta. Sitten oli ihan pakko mennä itsekin veivaamaan!
Dancehall on kotoisin Jamaikalta, tosin viime vuosina se on "modernisoitunut" ja levinnyt muuallekin. Tunnetuimpia artisteja tällä hetkellä on Sean Paul, jonka hittiä She Doesn't Mind soitetaan täälläkin aika aktiivisesti radiossa.
Dancehallille on tyypillistä aika, hmm, rohkea liikekieli :D Toki täällä Suomessa ollaan ehkä hieman vaatimattomampia, ja jokainen voi tanssia tyylillään. Löysin hyvän kuvauksen lajista Ylioppilaslehden sivuilta.
Tässä videossa puolestaan näkyy hyvin tyypillistä dancehall-koreografiaa.
Viikonloppuna suuntasin Tampereelle Fest Afrika -festareille. Sinne oli taas saatu hyviä bändejä ja artisteja, joten autenttista tunnelmaa riitti. Osallistuin lauantaina tansanialaisen opettajan vetämään ndombolo-työpajaan. Extra Bongo -bändin kanssa esiintyvä Super Nyamwela opetti meille pätkän heidän lavakoreografiastaan, hauska kokemus eikä sarjakaan yllättäen ollut liian vaikea. Ndombolo on Afrikan tämän hetken ehkä suosituin tanssityyli, joka pohjautuu alun perin soukous-musiikkiin.
Valitettavasti itse missasin kyseisen bändin keikan, koska en jaksanut bilettää kahtena iltana niin myöhään. Näin jälkeenpäin harmittaa, koska meno oli kuulemma loistava! Mutta mutta, sama bändi esiintyy keskiviikkona Helsingissä, joten ehkä kaikkea ei ole vielä menetetty...
Toisena iltana onneksi näin Awilo Longomban keikan, joka valitettavasti äänentoisto-ongelmien vuoksi jäi ilmeisesti hieman aiottua lyhyemmäksi. Meno oli silti aivan mahtava ja yleisön keskuudessa fiilis korkealla, koska Awilo on yksi kaikkien aikojen suosituimmista soukous-artisteista. Hetken aikaa saattoi kuvitella olevansa jossain muualla kuin Tampereella :)
Viikko 29:
Ma: kävelylenkki / 1 h
Ti: kiipeily / 2 h
Ke: kävelylenkki / 1 h 45 min
To: dancehall / 2 h
Pe: -
La: ndombolo / 1 h 30 min
Su: -
Liikuntaa yhteensä: 8 h 15 min
perjantai 20. heinäkuuta 2012
Lomakuulumisia
Lomareissuille mennään lomailemaan, ei treenaamaan, mutta tänä kesänä kohteena oli Kroatia. Ulkoilumahdollisuuksista tunnetussa maassa ei voinut jättää tilaisuutta käyttämättä, joten kymmenen päivän reissuun mahdutettiin pari liikuntasessiota. Olin etukäteen varannut meille puolen päivän kalliokiipeilyretken, ja melontaakin piti päästä kokeilemaan.
Kalkkikiven kutsu
Kroatian kalliot ovat oivallisia kiipeilypaikkoja. Pelkästään Splitin ympäristössä reittejä on kuulemma yhtä paljon kuin koko Suomessa. Pääsimme kokeilemaan muutamaa reittiä Omišin alueella. Aloitimme helposta 4c:stä, ja haastavin reiteistä oli 5c-tasoinen halkeamareitti.
Reittien pituudet olivat 25-35 metriä, eli paljon pidempiä kuin täällä Suomen sisätiloissa, missä oma maksimini on 16 metriä. Tosin positiivisessa kulmassa oleva kallio auttoi osassa reittejä merkittävästi, eikä matka tuntunut ollenkaan pitkältä. Yllättäen myöskään kädet eivät väsyneet juurikaan, eivätkä sormenpäätkään hiertyneet vaikka kalliossa oli napakka kitka.
Kiipeäminen luonnonkalliolla oli todella melko erilaista kuin sisäseinällä. Muistan ajatelleeni siinä seinällä roikkuessani, että ulkona kiipeäminen on jotenkin luontevampaa. Ehkä sen vuoksi, että otevaihtoehtoja oli enemmän, toisin kuin sisällä missä seurataan selkeästi merkittyä reittiä. Kalkkikiven muodostamiin kallioihin syntyy luontaisesti koloja ja halkeamia, joten maasto sopii erinomaisesti kiipeilyyn.
Ohjaajamme olivat aivan loistavia tyyppejä, ja selvästi halusivat että pääsemme reitit ylös asti. Neuvoja tuli paljon, ja varsinkin viimeisellä, vaikeimmalla reitillä köyttäkin pidettiin suhteellisen kireällä ;) Ihan ilman apuja en siis voi sanoa kiivenneeni, mutta ideana olikin kokeilla kalliokiipeilyä ja saada hyvä fiilis, eikä pyrkiä täydelliseen suoritukseen. Sain kyllä myös ajoittain kehuja tekniikastani, joka tosin hieman hajosi heti kun pääsi ylemmäs, sen verran väsyttäviä pari viimeistä reittiä varsinkin olivat.
Kalliokiipeilykärpänen taisi purra aika kovaa, kun mielessä kutkuttelee jo seuraavaa reissu Kroatiaan. Sitä ennen toki koitan päästä jonnekin Suomen kohteeseen harjoittelemaan.
Keikuntaa aalloilla
Melontaretkellä pääsimme kokeilemaan sit-on-top-kajakkikaksikkoa. Etukäteisasenteestani huolimatta kajakki oli tukeva ja helppo meloa, tosin peränpitäjä-mieheni oli sitä mieltä että melontatahtini on liian epämääräinen eikä siinä voi mitenkään pysyä mukana. Kajakki tuntui vakaalta jopa aika reippaissa aalloissa. Pääsimme melomaan pätkän matkaa myös lintujen suosimalla jokisuistoalueella, mukavaa vaihtelua merellä melomiseen.
Sit-on-top-kajakit eivät oikein taitaisi toimia näissä kotimaan oloissa, kun veden lämpötila on kahdenkymmenenviiden sijasta korkeintaan viisitoista. Jalat kastuivat kokonaan, tosin kovassa helteessä se oli ihan mukavaakin, koska kuumuus haihtui kehosta eikä missään vaiheessa neljän tunnin reissua tullut huono olo. Kädet meinasivat jossain vaiheessa krampata, kun normaalisti olemme tehneet vain parituntisia melontaretkiä, mutta pääsimme kuitenkin hyvissä voimissa loppuun asti. Hauska kokemus kaikin puolin!
Muuta varsinaista urheilua en lomalla harrastanutkaan, mutta reissussa tuli tietysti käveltyä aika paljon. Kyllä siinä 35 asteen helteessä varmaan jokunen kalorikin paloi, tosin yritin kovasti korvata niitä syömällä useita jäätelöitä...
Kalkkikiven kutsu
Kroatian kalliot ovat oivallisia kiipeilypaikkoja. Pelkästään Splitin ympäristössä reittejä on kuulemma yhtä paljon kuin koko Suomessa. Pääsimme kokeilemaan muutamaa reittiä Omišin alueella. Aloitimme helposta 4c:stä, ja haastavin reiteistä oli 5c-tasoinen halkeamareitti.
Reittien pituudet olivat 25-35 metriä, eli paljon pidempiä kuin täällä Suomen sisätiloissa, missä oma maksimini on 16 metriä. Tosin positiivisessa kulmassa oleva kallio auttoi osassa reittejä merkittävästi, eikä matka tuntunut ollenkaan pitkältä. Yllättäen myöskään kädet eivät väsyneet juurikaan, eivätkä sormenpäätkään hiertyneet vaikka kalliossa oli napakka kitka.
Kiipeäminen luonnonkalliolla oli todella melko erilaista kuin sisäseinällä. Muistan ajatelleeni siinä seinällä roikkuessani, että ulkona kiipeäminen on jotenkin luontevampaa. Ehkä sen vuoksi, että otevaihtoehtoja oli enemmän, toisin kuin sisällä missä seurataan selkeästi merkittyä reittiä. Kalkkikiven muodostamiin kallioihin syntyy luontaisesti koloja ja halkeamia, joten maasto sopii erinomaisesti kiipeilyyn.
Ohjaajamme olivat aivan loistavia tyyppejä, ja selvästi halusivat että pääsemme reitit ylös asti. Neuvoja tuli paljon, ja varsinkin viimeisellä, vaikeimmalla reitillä köyttäkin pidettiin suhteellisen kireällä ;) Ihan ilman apuja en siis voi sanoa kiivenneeni, mutta ideana olikin kokeilla kalliokiipeilyä ja saada hyvä fiilis, eikä pyrkiä täydelliseen suoritukseen. Sain kyllä myös ajoittain kehuja tekniikastani, joka tosin hieman hajosi heti kun pääsi ylemmäs, sen verran väsyttäviä pari viimeistä reittiä varsinkin olivat.
Kalliokiipeilykärpänen taisi purra aika kovaa, kun mielessä kutkuttelee jo seuraavaa reissu Kroatiaan. Sitä ennen toki koitan päästä jonnekin Suomen kohteeseen harjoittelemaan.
Keikuntaa aalloilla
Melontaretkellä pääsimme kokeilemaan sit-on-top-kajakkikaksikkoa. Etukäteisasenteestani huolimatta kajakki oli tukeva ja helppo meloa, tosin peränpitäjä-mieheni oli sitä mieltä että melontatahtini on liian epämääräinen eikä siinä voi mitenkään pysyä mukana. Kajakki tuntui vakaalta jopa aika reippaissa aalloissa. Pääsimme melomaan pätkän matkaa myös lintujen suosimalla jokisuistoalueella, mukavaa vaihtelua merellä melomiseen.
Sit-on-top-kajakit eivät oikein taitaisi toimia näissä kotimaan oloissa, kun veden lämpötila on kahdenkymmenenviiden sijasta korkeintaan viisitoista. Jalat kastuivat kokonaan, tosin kovassa helteessä se oli ihan mukavaakin, koska kuumuus haihtui kehosta eikä missään vaiheessa neljän tunnin reissua tullut huono olo. Kädet meinasivat jossain vaiheessa krampata, kun normaalisti olemme tehneet vain parituntisia melontaretkiä, mutta pääsimme kuitenkin hyvissä voimissa loppuun asti. Hauska kokemus kaikin puolin!
Muuta varsinaista urheilua en lomalla harrastanutkaan, mutta reissussa tuli tietysti käveltyä aika paljon. Kyllä siinä 35 asteen helteessä varmaan jokunen kalorikin paloi, tosin yritin kovasti korvata niitä syömällä useita jäätelöitä...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)