Lomareissuille mennään lomailemaan, ei treenaamaan, mutta tänä kesänä kohteena oli Kroatia. Ulkoilumahdollisuuksista tunnetussa maassa ei voinut jättää tilaisuutta käyttämättä, joten kymmenen päivän reissuun mahdutettiin pari liikuntasessiota. Olin etukäteen varannut meille puolen päivän kalliokiipeilyretken, ja melontaakin piti päästä kokeilemaan.
Kalkkikiven kutsu
Kroatian kalliot ovat oivallisia kiipeilypaikkoja. Pelkästään Splitin ympäristössä reittejä on kuulemma yhtä paljon kuin koko Suomessa. Pääsimme kokeilemaan muutamaa reittiä Omišin alueella. Aloitimme helposta 4c:stä, ja haastavin reiteistä oli 5c-tasoinen halkeamareitti.
Reittien pituudet olivat 25-35 metriä, eli paljon pidempiä kuin täällä Suomen sisätiloissa, missä oma maksimini on 16 metriä. Tosin positiivisessa kulmassa oleva kallio auttoi osassa reittejä merkittävästi, eikä matka tuntunut ollenkaan pitkältä. Yllättäen myöskään kädet eivät väsyneet juurikaan, eivätkä sormenpäätkään hiertyneet vaikka kalliossa oli napakka kitka.
Kiipeäminen luonnonkalliolla oli todella melko erilaista kuin sisäseinällä. Muistan ajatelleeni siinä seinällä roikkuessani, että ulkona kiipeäminen on jotenkin luontevampaa. Ehkä sen vuoksi, että otevaihtoehtoja oli enemmän, toisin kuin sisällä missä seurataan selkeästi merkittyä reittiä. Kalkkikiven muodostamiin kallioihin syntyy luontaisesti koloja ja halkeamia, joten maasto sopii erinomaisesti kiipeilyyn.
Ohjaajamme olivat aivan loistavia tyyppejä, ja selvästi halusivat että pääsemme reitit ylös asti. Neuvoja tuli paljon, ja varsinkin viimeisellä, vaikeimmalla reitillä köyttäkin pidettiin suhteellisen kireällä ;) Ihan ilman apuja en siis voi sanoa kiivenneeni, mutta ideana olikin kokeilla kalliokiipeilyä ja saada hyvä fiilis, eikä pyrkiä täydelliseen suoritukseen. Sain kyllä myös ajoittain kehuja tekniikastani, joka tosin hieman hajosi heti kun pääsi ylemmäs, sen verran väsyttäviä pari viimeistä reittiä varsinkin olivat.
Kalliokiipeilykärpänen taisi purra aika kovaa, kun mielessä kutkuttelee jo seuraavaa reissu Kroatiaan. Sitä ennen toki koitan päästä jonnekin Suomen kohteeseen harjoittelemaan.
Keikuntaa aalloilla
Melontaretkellä pääsimme kokeilemaan sit-on-top-kajakkikaksikkoa. Etukäteisasenteestani huolimatta kajakki oli tukeva ja helppo meloa, tosin peränpitäjä-mieheni oli sitä mieltä että melontatahtini on liian epämääräinen eikä siinä voi mitenkään pysyä mukana. Kajakki tuntui vakaalta jopa aika reippaissa aalloissa. Pääsimme melomaan pätkän matkaa myös lintujen suosimalla jokisuistoalueella, mukavaa vaihtelua merellä melomiseen.
Sit-on-top-kajakit eivät oikein taitaisi toimia näissä kotimaan oloissa, kun veden lämpötila on kahdenkymmenenviiden sijasta korkeintaan viisitoista. Jalat kastuivat kokonaan, tosin kovassa helteessä se oli ihan mukavaakin, koska kuumuus haihtui kehosta eikä missään vaiheessa neljän tunnin reissua tullut huono olo. Kädet meinasivat jossain vaiheessa krampata, kun normaalisti olemme tehneet vain parituntisia melontaretkiä, mutta pääsimme kuitenkin hyvissä voimissa loppuun asti. Hauska kokemus kaikin puolin!
Muuta varsinaista urheilua en lomalla harrastanutkaan, mutta reissussa tuli tietysti käveltyä aika paljon. Kyllä siinä 35 asteen helteessä varmaan jokunen kalorikin paloi, tosin yritin kovasti korvata niitä syömällä useita jäätelöitä...
