Luin Helsingin Sanomista, että
tutkijat ovat löytäneet liikuntahormonin. Löytö on mielenkiintoinen, mutta itseäni alkoi nyppiä
heti uutisen ensimmäinen lause: ”Liikunnan terveyshyödyistä voi
jonakin päivänä päästä nauttimaan ilman liikuntaa.”
Toimittaja ilmeisesti on sitä mieltä, että ihmiset liikkuvat vain
pakosta, joten on mukavaa että tulevaisuudessa pilleri hoitaa
homman, ja että liikunnan kaikki hyödyt pystytään saamaan yhdestä
pilleristä.
Mietin, millaisia hyötyjä liikunnasta
on itselleni:
- liikkuessa voi rentoutua ja unohtaa muut asiat
- opin uusia asioita sekä liikkumisesta että itsestäni
- olen virkeä ja jaksan paremmin olla töissä
- voin syödä suklaata ilman huonoa omatuntoa
- vahvistan sosiaalisia suhteitani kiipeilyseinällä tai melontaretkellä
- pystyn kantamaan helposti raskastakin kauppakassia, tai täyteen pakattua rinkkaa vaelluksella
- venyn kurkottamaan viinilasin ylähyllyltä, tai poimimaan keittiön lattialle tipahtaneen voiveitsen
- olen paremmalla tuulella
- oikea määrä liikuntaa pitää kolotukset ja kivut poissa
Aika pitkä lista, eikä tuossakaan
varmaan ole kaikki. Kuten huomaatte, pilleri ratkaisee tästä ehkä
yhden asian: suklaan syömisen.
Moninaisten hyötyjen vuoksi harmistus
onkin suuri, kun en vieläkään oikein pääse liikkumaan.
Keuhkokuume on käytännössä parantunut, mutta pari päivää
sitten säären sivuosaa alkoi särkeä. Vaivaa on ilmennyt ennenkin,
ja se johtuu ilmeisesti piriformis-lihaksen kireydestä. Pakaran
lihas painaa iskias-hermoon, mikä säteilee sääreen asti. Nyt
ongelma äityi niin pahaksi, että tällä hetkellä en pysty edes
kävelemään kunnolla. Sama vaiva iski viime syksynä, mutta meni
ohi parin päivän jälkeen. Olen yrittänyt venytellä, hieronut,
kokeillut kylmää ja kuumaa, ja ottanut särkylääkettä. Vaikutus
on melko olematon.
Teen istumatyötä, ja epäilen, että
se on yksi syy tähän vaivaan. Viime aikoina minulla on muutenkin
ollut kaikenlaista kremppaa jalkojen kanssa, ja tämä alkaa jo
hieman rasittaa. Nämä tuki- ja liikuntaelinten ongelmat ovat yksi
iso syy siihen, miksi harkitsen alanvaihtoa. Olen kyllästynyt
istumaan koneen ääressä, ja ilmeisesti myös elimistöni yrittää
kertoa minulle samaa. Kuulin eräältä fysioterapeutilta, että
hänen vastaanotollaan käy keski-ikäisiä naisia, jotka ovat
menossa lonkkaleikkaukseen vain sen takia, että ovat tehneet
istumatyötä. Toki monipuolisella liikunnalla vaivoja pystyy
helpottamaan ja estämäänkin, mutta silti altistan itseni
sairastumiselle. En välittäisi päätyä tilastoihin, jotain täytyy
muuttaa.
Se on kumma, miten paljon tarvitaan,
ennen kuin ihminen alkaa tosissaan huolestua terveydestään. Eikä
suutarin lapsella näytä olevan kenkiä tässäkään asiassa; kai
minun sentään, joka harrastan paljon liikuntaa ja olen
opiskellutkin näitä asioita, pitäisi ymmärtää.
Onneksi tämäkään kipu ja jumi ei
kestä ikuisesti. Pidän sen silti mielessä, etten unohtaisi
huolehtia itsestäni. En halua joutua lääketieteen orjaksi, tai
jumissa olevan kehoni vangiksi. Pelkkä pilleri ei koskaan voi
korvata liikunnan iloa.
